MÄNTTÄ OSA 1: SuperPoppia ja omien makuvalintojen pohdintaa

XIX Mäntän kuvataideviikot 15.6.-31.8.2014

Avoinna joka päivä klo 10-18.

En ole aikaisemmin käynyt Mäntän kuvataideviikoilla. Ja vaikka tänä vuonna olin hyvin kiinnostunut myös Pekilon päänäyttelystä (Hetkinen), eniten odotin Serlachius-museo Göstan SuperPop!-näyttelyä.

Tämäkin aihe sopii äkkiseltään ajatellen vähän huononlaisesti tähän Inkluusio-blogiin, koska näyttelyissä on aika vähän sellaista taidetta, joka haastaisi taidekäsitystäni tai saisi pohtimaan makuni rajaavia ominaisuuksia. Olin tietenkin väärässä. Palaan siihen tuonnempana.

Vastaanottokykyni oli lievästi vaarantunut, sillä edellisenä päivänä olimme käyneet päiväseltään Oulussa, mikä tekee ajokilometreissä n. 666 ja olimme lähteneet sinne viideltä aamulla, mikä tekee yöunitunneissa noin 4, ja tietenkin Mänttäänkin oli lähdettävä aikaisin, jotta siellä ehtisi kierrellä tarpeeksi emmekä edes ehtineet. Kuvataideviikoilla riittää helposti katseltavaa ainakin kahdeksi päiväksi. En tosin osaa arvioida onko kahden päivän kattavampi kierrostelu parempi kuin yhden päivän intensiivisempi vastaanotto, mutta jälkimmäisen osalta minulla on kokemusta ja voin todeta sen aivan hyväksi tavaksi.

2014-08-02 14.26.22

Tykkäsin tästä näyttelystä niin paljon, että ostin tämän kauhean kalliin kirjan, joka esittelee näyttelyn ja sen teokset. Odotukset näyttelyä kohtaan olivat oikeastaan yllättävän alhaiset, koska en tiennyt että näyttely on kansainvälinen. Suhtauduin uteliaasti siihen, millaista pop-taidetta Suomesta on mukaan kuratoitu ja varovasti odotin vaikuttuvani joistakin Jani Leinosen töistä, mutta kun kävelin portaat alas Göstan isoon näyttelytilaan, niin ensimmäisenä näin Damien Hirstin Terminator-henkisen hopeaveistoksen ”Hymn: the Dream is Dead” (kuva alla).

2014-08-02 14.58.50

Katselin ympärilleni aika epäuskoisena, mutta pikkuhiljaa minulle alkoi hahmottua, että näyttelyssä oli tosiaan mukana useita töitä Damien Hirstiltä, Andy Warholilta, Roy Lichtensteinilta jne. Tunnen itseni huonosti informoiduksi ja hieman maalaiseksi (joita molempia olen/olin), kun jälkikäteen ajattelen tuota yllätystä ja sen aiheuttamaa lapsekasta innostustani, jonka uskoakseni huolellisesti peitin. Kuten näkyy tässä kuvassa, jossa olen aivan pokkana & muina miehinä Lichtensteinin Mystical Paintingin edessä.

2014-08-02 15.06.39

Hieman yllättäen seuruettamme puhutti jälkikäteen eniten tämä teos.

2014-08-02 15.09.49/p>

Näyttelysalin lattialle oli aseteltu suuren ruudukon muotoon värikkäitä kylpyhuonevaakoja. Teoksen päällä sai kävellä. Vaakoja oli manipuloitu siten, että ne näyttivät erilaisia lukemia, toiset enemmän toiset vähemmän. Kokeilin erilaisia tapoja seistä vaa’alla ja nähdäkseni vaaka näytti isompaa lukemaa kun painoa siirsi oikealle jalalle ja pienempää, kun painoa siirsi vasemmalle jalalle. En tiedä oliko niiden tarkoitus tehdä niin, mutta niin ne tekivät. Teos puhutti meitä, koska mietimme että vähän turhan yksinkertaisen oloinen teos, että olisi hyvä kun olisi jotain, mikä avaisi vähän enemmän tulkinta-avaruuksia. Emme nähneet näyttelyssä tämän teoksen teostietoja, mutta tarkistin ne ostamastani kirjasta. Kyseessä on oslolaisen taiteilija Jacob Dahlgrenin teos nimeltä ”Heaven Is a Place on Earth”. Hauskaa että puhuimme itse asiassa kotimatkalla sattumoisin aika pitkään taideteosten nimeämisestä, ja siitä kuinka se aika usein epäonnistuu, kun tämän teoksen kohdalla kävikin niin, että vasta teoksen nimen lukeminen alkoi kunnolla avata tulkinta-avaruuksia. Kenties tämä ei sittenkään vielä ollut se kaikkein syvällisin teos maailmassa, mutta nimen ja teoksen suhde toimi hienosti ja oli mukavaa että teoksen päällä sai kävellä. Jokainen on vapaa manipuloimaan omaa vaakaansa, tai valitsemaan itselleen sopivan vaa’an samaan tapaan kuin identiteetin suhteen tehdään aika paljon yksinkertaisia valintoja. Että sittenkin taivas jota tavoittelemme on yhtä aikaa ”on Earth” ja täysin saavuttamattomissa, koska numero vaa’assa ei tietenkään ketään autuaaksi tee. Ns. ”taivaaseen” se saattaa kyllä toki viedä, kun numero painuu tarpeeksi alas tai nousee tarpeeksi ylös. Manipuloidako kehoa vai vaakaa, vai molempia. Ihan mielenkiintoinen kyllä tämä kahden näkökulman suhteellisuus.

Loistavan Superpopin jälkeen kiertelimme taidemuseon kartanon näyttelyä, jossa oli Suomen taiteen ns. kultakauden teoksia Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista. Kiertelin näyttelyn aika nopeasti ja kyllästyneesti, en jaksanut innostua oikein mistään. Istahdin penkille odottelemaan seurueen muita ihmisiä ja tajusin että tässähän on nyt kenties kyse yhdestä sellaisesta asiasta, josta Inkluusio-blogissa tulisi olla kyse. Olin innostunut tavattomasti pop-näyttelystä, mutta se oli täysin odotettavissa. Entäs sitten tämä perinteisempi, esittävämpi kuvataide? Miksi en innostu siitä? Tai toisaalta, onko paha asia etten innostu siitä. Tiedän että kykenen tekemään valintoja ja tarkoituksella innostumaan tai olemaan innostumatta asioista. Voin pitää ja olla pitämättä mistä haluan. Voin vaikuttua tai olla vaikuttumatta mistä tahansa.

Onko sillä väliä, että Akseli Gallen-Kallela ei sävähdytä minua yhtään? Haluanko olla aktiivisesti pitämättä siitä, vai enkö vain viitsi tehdä aktiivista valintaa pitää siitä? Epäilemättä kyse on jonkin verran identiteettistrategiasta. Haluanko olla ihminen joka diggaa Lichtensteinista ja Hirstistä, vai haluanko innostua Gallen-Kallelasta. Pystynkö erottamaan jostakin jotakin ”aitoa” tunnetta, sellaista joka ei liity identiteettivalintoihin. En tiedä. Mutta tiedän että tässä kyseisessä tilanteessa minun oli helpompi tehdä valinta olla innostumatta erityisemmin Suomen ns. kultakauden taiteesta, koska taidetarjontaa oli aivan valtavasti eikä vastaanottokykyni tosiaan ollut ehkä kaikkein terävimmillään. Toisessa tilanteessa, jossa tulisin vaikkapa sellaiseen näyttelyyn jossa olisi tarjolla ainoastaan perinteisempää taidetta, olisi tietysti mielekästä tehdä valinta innostua siitä ja etsiä aktiivisesti asioita joista pitää siinä. Haluaisinko siinä tilanteessa identifioitua ihmiseksi joka pitää perinteisestä taiteesta? Se on ehkä vähän vieras ajatus. Mutta haluaisinko identifioitua henkilöksi, joka kykenee löytämään pidettävää ja arvostettavaa mistä taiteesta tahansa? Se kuulostaa jo houkuttelevammalta…

Mainokset

2 thoughts on “MÄNTTÄ OSA 1: SuperPoppia ja omien makuvalintojen pohdintaa

  1. Kyllähän teidän ois kannattanut ottaa teltta ja olla vielä se yks päivä siellä. Heaven’s a Place on Earth: people who believe in heaven don’t understand Space, kuten poikani joskus ilmoitti, allekouluikäisenä vielä. Tähdet olivat hänelle kertoneet.

    Kerran oli vähällä ettei yritetty tommosta neliökenttää rakentaa Vaasaan, mutta ei saatu mistään rahaa. Se olisi tullut tanssiteoksen alustaksi. Tanssi on vissiin performanssin suuntaista, eikä sitä ois voinut mitenkään säilöä/säilyttää.

    Kultakausi. Siellä on joitain tyyppejä joista diggaan, eniten ehkä kuvanveistäjä Johannes Takanen, marmorista veistävä, se asui elämänsä Roomassa ja on sinne haudattukin. Kävin kerran katsomassa Oslon museoita ja se on täynnä kultakautisia maalauksia. Suomi ei ole poikkeus. No, kansallisromantiikka on ollut olemassa.

    Pop-juttuja olen nähnyt vanhassa Tatessa ja MoMassa, hyvä että olivat mukana. Oliko Leo Lindstenin Mannerheim siellä? Sitten ois voinut olla vielä joitain Kalevi Seilosen töitä, jotka olivat mun mielestä hyviä. On hyvä että taiteet ovat kansainvälisiä. Parempi vielä jos taiteidenvälisiä, ihan kaikki, sitten voisi olla vielä tieteen ja taiteenvälisiä juttuja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: